Ilona Siekkinen x Mikko Niiranen Bikini Body valmennus

Kuva viime vuoden elokuulta.

Ennen kuin menen itse otsikon aiheeseen, niin pidetään tähän alkuun pieni tarinatuokio. Lähdin kirjoittamaan tätä blogia, silloin kun oma tekeminen ja innostus liikkumisesta ja koiran kanssa treenaamisessa oli saavuttanut silloisen lakipisteensä.  Treenit niin salilla kuin koiran kanssa tuntui motivoivalta ja myös pahimmat haasteet koiran kanssa oli jo selätetty.

Viime keväänä tuli sitten pidempi sairausjakso ja siitä johtuen salille pääseminen ja ylipäänsä kävelyä rankempi liikunta oli hyvin satunnaista. Tätä kautta kesti useampi kuukausi. Tuolloin jouduin syömään myös aivan liian pitkään ja aivan liian paljon kortisonia ja sillähän on mittava määrä enemmän ja vähemmän inhottavia sivuvaikutuksia.

Lievimmät ja selkeimmin havaittavat näistä olivat itselläni jatkuva näläntunne riippumatta siitä, kuinka säännöllisesti ja hyvin söin. En ole juurikaan hikoillut ja tuolloin heräilin monta kertaa yössä siihen, että olin ihan litimärkä ja jano oli kauhea. Joka ikinen senttilitra jumahti kroppaan ja unen laatu oli todella huono. Toisin sanoen oli erittäin optimaalinen tilanne saavuttaa aivan uusi painoluokka.

Olen aina ollut suhteellisen urheilullinen ja ihan ok kunnossa myös fysiikaltani. Tuolloin sain kyllä ihan käytännössä kokea kuinka nopeasti sitä voi kunto laskea ja se oli kova paikka.

Kuva viime vuoden huhtikuulta.

Ennen sairastumista heti alkuvuodesta päätin aloittaa Ilona Siekkisen Diet valmennuksen. Halusin arkeen tiukat raamit ja valmiin paketin, joten päädyin testaamaan kyseistä valmennusta. Homma sujui todella hyvin ja valmennuksen loputtua 10 viikkoa myöhemmin olin hyvässä kunnossa. Siitä ei kauaa ehtinyt nauttia, kun mentiinkin takapakkia, kun pidempi sairausjakso alkoi.

Nyt vuosi myöhemmin olen siinä pisteessä, että on realistista ajatella, että kroppa sietää korkeampaa rasitusta. Onneksi kaikki muutkin sairastelun oireet on selätetty ja kortisonista on päästy kokonaan eroon. Vielä pari kuukautta sitten jouduin sitä syömään pahimpiin yksittäisiin oireisiin.

Maltillisen pohjustuksen jälkeen päästään sitten otsikon aiheeseen! Eli taas mennään. Tämä Bikini Body valmennus kuulosti todella mielenkiintoiselta, treeniosaaminen on tullut Mikko Niiraselta ja ruokavalio Ilona Siekkiseltä. Valmennuksessa on kolmen viikon välein vaihtuva ruokavalio, josta on aina eri versiot eri painoluokille. Myös treeniohjelmat vaihtuvat kolmen viikon välein.

Valmennusta suositellaan sellaiselle, jolla on jo vähän kokemusta salitreenistä sekä rutiinit kunnossa. Itselläni olen huomannut, että minulla toimii suhteellisen hyvin todella tiukat ohjeet, paremmin kuin löyhä nyrkkisääntö ”kohtuudella kaikkea”.

Kuva viime vuoden syyskuulta.

Viime viikon vedin valmennusta harjoittelukierroksena, jotta valmennuksen yhteisstartin tullessa ei ensimmäinen diettiviikko mene treeniohjelmaa opetellessa. Tämä kenraaliharjoitus kannatti, sillä nyt salilla ei tarvitse ihmetellä painojen ja liikkeiden suoritustekniikoiden kanssa.  

Oma lähtöpainoni on elämäni korkein tällä hetkellä. 76,6 kiloa! En ole ikinä eläissäni painanut näin paljon. Huono olo tuntuu ja näkyy kropassa. Tavoitteena olisi pudottaa 16 kiloa. Mittaa minulla on 169 senttiä. Tarkoitus ei ole näännyttää itseään vaan saada ensinnäkin kaikki nämä löysät pois ja kiinteämpää vartta. Lihasmassaa on myös sulanut pois kiitettävä määrä monen kuukauden treenaamattomuuden tuloksena.

Treenien sumplaaminen töiden, koiran ja muiden harrastusten keskelle vaatii jonkin verran suunnittelua viikkotasolla. Tässä kuitenkin on kyse todella kivoista jutuista, joten sitä rulettia ihan mielellään pyörittää, sumplaa ja säätää. Kalenteri ja tarkat päiväaikataulut ovat tärkeässä osassa! Kiireisen arjen ja kovien treenien vuoksi myös levon merkitys nousee entisestään. Viikossa pyrin pitämään kaksi täysin treenivapaata päivää.

Mulla lepopäivät ovat niin sanotusti aktiivisia lepopäiviä, eli käydään kuitenkin koiran kanssa lenkeillä ja treeneissä. Koiran treenit koitan saada näille lepopäiville, jolloin lepopäivät pysyisivät kohtuullisen kevyinä, vaikka aktiivisia ovatkin.

Onko täällä muita kyseiseen valmennukseen lähteneitä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s