Huikea viikko!

Ensimmäinen viikko loman jälkeen pärähti käyntiin todella mahtavasti! Suurimman osan tästä viikosta on saanut kärvistellä poikkeuksellisen jumisilla jaloilla. Sitä on löytynyt liuta uusia lihaksia baletin ja ratsastuksen myötä. Onneksi lihakset ja kroppa tottuu suhteellisen nopeasti.

Tällä viikolla olen ehtinyt korkata siis balleriinan urani, eli olin ensimmäisellä balettitunnillani. Aiemmin olen harrastanut muutamaakin eri tanssin ja voimistelun lajeja, mutta ne ovat sattuneet olemaan sellaisia, ettei baletin saloihin niissä ole juurikaan päässyt uppoutumaan.

Perjantaina pääsin taas hevosen selkään! On todella luksusta kun nyt oikeasti pääsee ratsastamaan joka viikko! Perjantain ratsastustunti oli koulutunti ja kyllä meinasi olla pikkuisen ruosteessa pohkeenväistön avut, kun sitä on viimeksi tehnyt yli kymmenen vuotta sitten! Mutta on se vain niin mahtavaa hommaa!

Viikon ensimmäinen Bikini Body -viikko on myös saatu päätökseen. Vähän on ollut vielä kankeaa tämä meno, johtuu osittain ehkä siitäkin, että preppasin viikon ruuat kerralla ja ne oli molemmat pahaa… Viimeistä treeniä venytin pelottavan pitkälle, mutta onneksi senkin sain tehtyä tänään, kun vielä illalla treenaamassa koko kropan treenin. Siitä sitten suoraan kauppaan ostamaan tulevan viikon ruokaostokset. Onneksi täälläkin Prisma on kymmeneen asti illalla auki myös sunnuntaina!

Tämä ei ollut vielä se viikonloppu, kun sain verhot ikkunoihin. Ehkä seuraavana viikonloppuna sitten.

Ministerin kanssa ollaan päästy treenaamisen makuun. Rally-tokosta päällimmäisenä jäi mieleen, että seuraaminen on vaikeaa ja me ei osata sitä. Eli nyt tulevat viikot keskitytään kontaktin lujittamiseen treenitilanteessa ja harjoitellaan seuraamista. Mini seuraa ihan kivasti ruoka-palkalla, mutta tällöin koira seuraa palkkaavaa kättä, eikä oikein tajua mitä on edes tekemässä. Siksi lähdetään nyt treenaamaan myös uutta palkkaa ja sen ajoitusta.

Minin kanssa ollaan opeteltu myös uusia temppuja, esim vilkuttamaan.

Tämä sunnuntai on ollut meille molemmille kova treenipäivä. Ensin oltiin Minin kanssa taakanvetotreeneissä ja sitten minä kävin rutistamassa viikon viimeisen salitreenin. Tästä on hyvä lähteä seuraavaan viikkoon hyvällä fiiliksellä! Nautinnollista sunnuntain myöhäisiltaa ja mahtavaa tulevaa viikkoa!

Uuden harrastuksen myötä taas tuli uutta hankittavaa vatustelistalle, nimittäin kunnolliset mittatilauksena teetätettävät taakanvetovaljaat!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s